
Koirahoitola Luonnonrauha on 9 vuotta toiminnassa ollut, kaiken kokoisille koirille suunnattu koirahoitola ilman roturajoituksia. Koirahoitolamme sijaitsee maaseudulla luonnon helmassa, jossa koirasi voi tuntea olonsa rentoutuneeksi ja nauttia maatilan eläinten hajuista. Meillä on asiantuntemusta myös vaativammista koirista kuten mm. laumanvartijat, rescuet jne. Koirahoitolamme asiakkaat tulevat pääosin alueelta Lahti-Helsinki-Espoo-Vantaa ja koko Etelä-Suomi.
Mahdollisuus myös hoitoon tulevien koirien nouto-ja palautuspalveluun.

Hoitolassamme on 10 tilavaa huonetta. Nykyaikaiset tilat on rakennettu nimenomaan koirien hyvinvointia ajatellen. Pinnat ovat kestäviä ja helposti puhtaana pidettäviä. Hoitolassamme on hyvä ilmanvaihto sekä lattialämmitys. Koira saa vierailunsa ajaksi oman huoneen, joka on täysin rauhoitettu alue. Hoitolan tiloissa on kameravalvonta.

Ulkoilu: koirat lenkitetään 3 kertaa päivässä. meiltä löytyy myös kolme isoa ulkoaitausta joissa koirat saavat myös ulkoilla omistajan niin toivoessa. Aitauksissa on hyvin tilaa juosta ja leikkiä, yksin tai kaverin kanssa mikäli sellainen on mieluisa.
Lisäksi pienemmille koirille löytyy oma aitaus, joka turvallisuussyistä on isoista aitauksista erillään.
Ruokailu: pakkaathan mukaan koiran omat ruoat, jotta säästytään turhilta vatsavaivoilta. Tarjoilemme koirahoitolassamme ruoan omistajan ohjeiden mukaan,vaikka lämmitettynä. Pääasia on, että ruoka on juuri sitä mitä koira on tottunut syömään. Voit tuoda mukanasi myös pakasteita ja jääkaapissa säilöttäviä ruokia.

· Koiran omaa ruokaa
· Hihna ja kaulapanta, riittävän vahvat ja turvalliset
· Lääkkeet, jos koiralla on lääkitys
· Halutessasi voit tuoda: Koiran makuualustan, vilttejä, leluja, herkkuja, luita jne.
Laadukas koirahoitola Lahden ja Helsingin välissä. Hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupunkiseudulta.